Menestystä Oikeusguru- ja Talousguru-kisoissa

Norssilaiset menestyivät lukuvuoden aikana hienosti yhteiskunnallista osaamista mittaavissa valtakunnallisissa kilpailuissa.

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja Lakimiesliitto käynnistivät vuonna 2019 uuden lukiolaisille tarkoitetun Oikeusguru-kilpailun. Sen tavoitteena on herättää lukiolaisissa kiinnostusta oikeustiedettä kohtaan, lisätä lakitiedon opiskelua lukiossa sekä tarjota näkökulmaa siihen, mitä opiskelu oikeustieteellisessä on. Palkinnot olivat houkuttelevia: kahdelle finaalissa parhaiten menestyneelle oli luvassa oikeustieteen opiskelupaikka.

Alkukilpailu järjestettiin 6.11.2019, ja siihen osallistui peräti 125 lukiota, mikä kertoo suuresta kiinnostuksesta uutta kilpailua kohtaan. Abitti-ympäristössä järjestetty alkukilpailu kesti kaksi tuntia.

Normaalikoulun lukion opiskelija Ruusu Leppänen pääsi Oikeusguru-kilpailun finaaliin, joka järjestettiin Helsingissä 9.12.2019 korkeimman oikeuden tiloissa. Vaikka palkintosijaa ei tullut, finaalipaikka oli hieno saavutus, sillä finaaliin valittiin vain kahdeksan lukiolaista koko maasta. Onnea, Ruusu! Oikeusguru sai myös paljon medianäkyvyyttä ja finaalista uutisoitiin muun muassa Ylellä, Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa.

Taloustietämystä ja -osaamista mittaavalla Talousguru-kilpailulla on yli 20 vuoden historia. Muutaman vuoden tauon jälkeen Talousguruun osallistuttiin myös Norssilla. Alkukilpailu järjestettiin sähköisenä lukiolaisille jo hyvin tutulla Abitti-alustalla 15.1.2020. Talousgurun järjestävät HYOL ry, Finanssiala ry ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat Taloustoimittajat ry, Talous ja nuoret TAT sekä Suomen Lukiolaisten Liitto.

Alkukilpailuun osallistui ennätykselliset 149 lukiota, ja finaaliin kutsuttiin alkukilpailun perusteella 14 lukiolaista. Normaalikoulun lukion opiskelija Olavi Kaskisaari sijoittui Helsingissä 26.2.2020 pidetyssä finaalissa kolmanneksi. Onnittelut Olaville kilpailumenestyksestä ja opiskelupaikasta korkeakoulussa! Myös Talousgurusta uutisoitiin laajasti ja finaalin väittelyosuus lähettiin suorana Kauppalehden verkkosivuilta. Seuraava Talousguru järjestetään jälleen tammikuussa.