13 Hetkiä lukuvuoden varrelta

Pekka Ruuskasen viimeinen viikko johtavana rehtorina

Johtava rehtori Pekka Ruuskasen viimeinen työviikko osui lokakuun loppuun. Viimeisen viikon aikana Pekka sai useita tervehdyksiä ja muistamisia aineryhmiltä. Keskiviikkona juhlittiin alakoululla ja perjantain viimeistä työpäivää vietettiin yläkoulu-lukiolla. Itse läksiäiset oli tarkoitus järjestää talven aikana, mutta pandemiatilanteesta johtuen tilaisuus on jouduttu siirtämään toistaiseksi.

Pekka yllätettiin pitämään viimeistä oppituntia, ja hyvinhän se sujui muutaman vuoden tauon jälkeenkin. Aiheena tietenkin Suomen historia!

Pälvi Teppo – Onnittelut 80-vuotissyntymäpäivänä!

Johtavana rehtorina vuosina 1987–2000 toiminut Pälvi Teppo sai henkilökunnan syntymäpäiväonnittelut kotiovelle.Tapaamisen alkua juhlisti Kaisa Vaaherkummun trumpetilla soittama fanfaari. Koulun viralliset onnittelut Pälville toimitti Kirsti Koski.

Kaisa Vaaherkumpu, Riitta-Liisa Lehtivaara, Pirjo Pollari, Pälvi Teppo, Anne Lauttaanaho ja Päiviö Peltokorpi

Kuvataidekilpailu – valonpilkahduksia koronavuodessa

Norssi järjesti tänä keväänä kuvataidekilpailun yläkoululaisille ja lukiolaisille. Pitkän koronavuoden jälkeen halusimme rohkaista kaikkia oppilaita ja opiskelijoita näkemään valonpilkahduksia, ilmiöiden positiivisia puolia ja tuomaan niitä esiin taiteen keinoin. Kilpailussa oli käytössä kaikki piirustus- tai maalaustekniikat.

Kilpailu päättyi 1.4. ja voittajan nimi julkaistiin opettajahuoneessa sijainneen näyttelyn jälkeen suoritetun lippuäänestyksen perusteella. Raatina toimi tällä kertaa opettajat ja muu henkilökunta. Kuvataidekilpailun voittaja oli Minna Tolkki keväisellä ja valoisalla lintuteoksellaan. Toiseksi eniten ääniä sai Siiri Kannelan taidokas kaksiosainen akvarellityö, ja kolmanneksi sijoittui Hilja Ahtiainen seesteisen siniharmaalla maisemamaalauksellaan. Kärkikolmikko palkittiin 50€, 100€ ja 150€ arvoisilla stipendeillä. Voittanut työ tullaan sijoittamaan kehystämisen jälkeen opettajanhuoneen sisääntuloon.

Minna Tolkin maalaus sai eniten ääniä

Norssi Soi vappuna

Jo monena vuonna on kevään kunniaksi soinut Norssi Rock. Viime vuosi jäi väliin rajoitusten takia. Tänä vuonna kokeiltiin hieman uudenlaista konseptia, joka toimisi näissä kokoontumisrajoitetuissa olosuhteissa. Samalla pyrittiin avaamaan genrejä, jotta saataisiin kuuluviin kaikkia musiikillisia ääniä, mitä Norssi pitää sisällään. Siksi tapahtuman uusi nimi on Norssi Soi. Vielä genreuudistus ei ottanut tuulta alleen, vaan edelleen mentiin enimmäkseen rockin viemänä. Ehkäpä ensi vuonna kuullaan jo klassista, kansanmusiikkia tai räppiä, sooloesityksiä, duettoja ja kaikkea sitä, mitä norssilaiset osaavat.

Bändit löytyivät muutamilta musiikin kursseilta ja vapaaehtoisista esiintyjäporukoista. Äänitykset ja videoinnit tehtiin kahtena kokonaisena päivänä, ja vapunaattona esitykset olivat kaikkien katsottavina. Videoilla nähtiin myös väläyksiä kevään kuvataidekilpailutöistä.

Opettajien bändi on vappuisissa tunnelmissa. Kerran ehdittiin jopa harjoitella ennen nauhoituksia Alfred _ Alaikäiset debytoivat kevään Norssi Soi -tapahtumassa.